Mä itte arvostan äärimmäisen paljon ihmisiä, jotka armeijan käy. Erityisesti tietysti naiset, jotka vapaaehtoisesti lähtevät, saavat tässä ja nyt kaiken tukeni ja kunnianosoituksen. Tasapuolisuuden nimissä tietenkin toivotan myös miehille tukeni, samassa veneessä tekin olette yhtä lailla kuin naiset.
Tuo ajatus, joka on monille somejulkkiksille on tullut vastaan, että armeijan käyminen tekee miehen, on tietyllä tapaa totta ja tietyllä tapaa fiktiota. Voin sanoa kokemuksella, että ei se järki kaikilla kasva, ei edes armeijassa. Joillain siinä puolessa vuodessa tai vuodessa ei tapahdu sen suurempaa henkistä kasvua kuin samassa ajassa siviilielämässäkään. Oon kuitenki nähny sen toisen puolenki: henkisen kasvun. Armeijan kuri ja järjestys ei ole pelleilyä ja se ei ole olemassa vain siksi, että "mennään vuodeksi leikkimään sotaleikkejä Suomen suurimpaan sirkukseen". Mä itte rakastuin esimerkiksi marssimuotoon ajatuksena: 200 ihmistä saa helposti siirrettyä kolmirivissä siististi paikasta X paikkaan C, eikä ryysistä pääse muodostumaan. Kaikilla on paikkansa ja tehtävänsä =homma toimii. Okei, ei se aina mene juuri näin, mutta ajatuksena se on kaunis.
Toisekseen, kyllä se luonnetta kasvattaa hieman ja oppii nauttimaan elämässä pienistäkin asioista kun viikon tai useamman teet hommia metsässä suomalaiseen tapaan säätilojen vaihdellessa jokaisen vartin välein. Muistan nauttineeni eniten harjoitusleirien jälkeen suihkussa käynnistä, wow never forget! Jälkeenpäin kun miettii, niin parhaita hetkiä oli ne ku otettiin "kaikki irti, mikä lähtee". Mm. viisi päivää vähällä ruualla talvisessa metsästä kevyen pikku pakkasen ja nollakelien vaihdellessa, muutamien tuntien yöunilla jatkuvaa päivystystä, mieletöntä miten paljo sillon jaksokaa ku oli pakko. Nukuttiin tuon viiden päivän aikana yhteensä noin kahdeksan tuntia.
Multa on usein kysytty mielipidettä keskeyttäjiin tai siviilipalvelukseen hakeutuviin ja vastaus tulee tässä: hyväksyn ja ymmärrän. Kaikista ei vaan ole siihen. Kaikista voisi olla, mutta jos oma asenne ja tahtotila eivät asetu siihen inttimoodiin niin voin kertoa, että tulee olemaan pitkä puoli vuotta tai vuosi! Lisäksi siviilipalvelus on mielestäni hieno myös siinä mielessä, että he, joille ajatus armeijaan menosta on ylitsepääsemätön tai eivät muuten voi omasta kunnostaan tms johtuen astua palvelukseen, pystyvät antaa tälle maalle jotain muuta. Eräs tuttuni kävi siviilipalveluksen ja hänessä tapahtui suuri muutos tuona aikana. Muuten hiljainen kaveri oppi small talkin salat ja arkuus katosi eli kehitystä tapahtui myös vanhainkodissa ollessa. Oon monille naisille, jotka armeijaa ovat harkinneet, sanonut että ei se ainakaan kokeilematta selviä. Jos ei ole oma juttu, niin sille ei mahda mitään ja pois pääsee kyllä, mutta sitten se ainakin on kokeiltu eikä jää kaduttamaan jälkeenpäin.
Toinen hauska kysymys, joka mua on tullu vastaan, on miten reagoin jos tulevaisuudessa mahdolliset omat lapset (etenkin mahdolliset tyttölapset) ei halua armeijaan. Musta se tahtotila armeijaan täytyy tulla sinusta itestä. Mulle ei vanhemmat sanonu, että "Elina, sä meet armeijaan.". Mun omat vanhemmat kannusti mua mun haaveessa, jonka jo viisi vuotiaana loin. Omille mahdollisille lapsilleni aijon kertoa armeijan käyneeni ja jos heillä tahtotila on mennä, niin tuen tietenkin täysillä heitä, mutta josei niin tuen kaikessa mihin he ryhtyvät. Okei,hassua ajatella tällaista kun omia lapsia ei vielä ole,mutta sillä järjellä mitä mulla nyt on,niin näin tän asian ajattelen.
On the point, mä kannustan jokaista, joka hiemankin epäröi "mennäkkö vai eikö mennä", niin menkää! Ette häviä siinä mitään. Ja jos teille on selvää, että ei, niin sitten ei. Muistutan kuitenkin, ettei armeija ole pelkkää metsässä kannon nokassa istumista vesisateessa nälkäisenä pyssy kädessä. Se on kokemus arvomaailmasta, kurista ja itsensä likoon pistämisestä. Sielä ei tehdä miehiä, mutta sielä tehdään kokemuksia, jotka tekee teistä vahvempia omana itsenänne!
Intti, se on elämän parasta aikaa.
terv. reservin alikersantti
ps. 2/16 aamuja, nauttikaa niistä!
